Teija Löytönen

Narratiivinen tutkimusote

Taustaa

Narratiivinen tutkimuksen juuret ulottuvat monille eri tieteenaloille kirjallisuudentutkimuksesta sosiaalitieteisiin. Kertomusten (tarinoiden, elämäkertojen, juttujen, anekdoottien, muistelmien) tutkimus on yleistynyt parin vuosikymmen aikana niin yhteiskuntatieteissä, kasvatustieteissä, psykologiassa kuin terveyden ja sairauksien tutkimuksessa. Myös taiteen ja taidepedagogiikan alalla narratiivinen ote on saanut sijaa. Merkittävä osa narratiivisesta tutkimuksesta kiinnittyy ihmisten omaelämäkertojen ja henkilökohtaisten kertomusten tutkimiseen. Kyse on silloin kertomuksista ja niiden paikasta ihmisen elämästä.

Narratiivinen tai kerronnallinen tutkimusote on väljä kehikko, jonka sisään mahtuu erilaisia tutkimusmenetelmiä, aineiston hankinta ja lukutapoja. Vaikka tutkimusote ei ole yhtenäinen eikä selvärajainen ajattelutapa, keskeisenä nimittäjänä on kuitenkin kertomuksen käsite. Tällöin on tärkeä erottaa kertomuksen metaforinen ja metodologinen käyttö tutkimuksessa. Kertomuksen metaforinen käyttö viittaa lähinnä siihen, että kaikkea mitä ihmiset sanovat nimetään tarinoiksi tai kertomuksiksi, mikä on varsin kapea käsitys kerronnallisuudesta ja sen merkityksestä. Kertomuksen metodologinen käyttö sen sijaan viittaa yksityiskohtaisempaan puheen ja kielenkäytön analyysiin. Tällöin kerronnallisuutta pidetään yhtenä keskeisenä kielellisenä resurssina niin kulttuurin, identiteettien ja kuin poliittisten projektienkin muodostumisessa.. Kertomuksellinen näkökulma auttaa hahmottamaan yksittäisistä merkityksistä ja tulkinnoista jäsentyneitä kokonaisuuksia sekä yksilöllisellä että yhteisöllisellä tasolla.

Tietoteoreettisesti narratiivinen tutkimusote tukeutuu pitkälti sosiaalis-konsturktivistisen ja sosiaalisen konstruktionismin teorioihin.

Narratiivi eli kertomus tutkimuksessa

Mitä kertomukset sitten ovat ja miten ne toimivat sosiaalisen elämän kulussa? Kertomuksen ja kerronnallisen tutkimuksen malleja on useita. Yleisesti kertomukset tunnistetaan siitä, että niissä on tilanne, henkilöt ja juoni. Juoni onkin yksi keskeinen elementti narratiivisessa tutkimuksessa. Juoni kutoo yhteen ajallisesti etenevien tapahtumien ketjun: tapahtumilla on syynsä ja vaikutuksensa. Tyypillisimmin juonen tunnistaa kertomuksen sisältämistä vaiheista: alkutilanteesta, johon liittyen jokin toiminta tai tapahtuma ilmenee ja tuottaa toisenlaisen asiaintilan. Kertomuksen lopussa on saatu aikaan jonkinlainen ratkaisu ilmiöön, tapahtumaan tai ongelmaan.

Kielitieteilijä William Labov (1972) on kehitellyt yhden vaikutusvaltaisen kertomuksen mallin, jonka mukaan keskustelujen (henkilökohtaiset) kertomukset koostuvat seuraavista rakenneosista:

1) tiivistelmä tai ”esipuhe”
2) orientaatio
3) juonen tapahtumat
4) loppuratkaisu
5) arviointi
6) Coda

Labovin analyysi on ideaalinen malli, jonka elementit näyttäytyvät eri tavoin kerronnassa. Se minkälaiseksi kulloinenkin kertomus muotoutuu, liittyy mm. kertojaan, kerrontatilanteeseen ja kuulijoihin.

Narratiivinen tutkimusote tarjoaa mahdollisuuden myös kulttuuristen mallitarinoiden tunnistamiseen. Mallitarinoihin sisältyy usein jonkinlainen opetus, jotka auttavat tietyn yhteisön jäseniä tulkitsemaan oman alansa rakenteita, toimintatapoja, arvoja, uskomuksia ja normeja. Siten kertomukset luovat yhteisön jäsenille jatkuvuutta ja pysyvyyttä. Ne ylläpitävät paitsi yksilöllistä myös kollektiivista identiteettiä, usein sekä hyvässä että pahassa.

Milloin valita narratiivinen tutkimusote?

Narratiivinen lähestymistapa on käyttökelpoinen erityisesti silloin,

kun tutkitaan elämänkertoja,
kun kerätään tai pyydetään kertomuksia/tarinoita,
kun aineistossa ilmenee kertomuksia,
kun tutkimuskohteena on tavalla tai toisella muutos,
kun tutkitaan moraalijärjestyksen ilmenemistä (esim. mitä pidetään hyvänä, mitä pahana),
kun etsitään kulttuurisia mallitarinoita.

Lue lisää

Teija Löytösen artikkeli sosiaalisesta konstruktionismista ja narratiivisesta tutkimuksesta

Kirjallisuutta

Bruner, Jerome 1987. Life as Narrative. Social Research, vol. 54, No. 1 (Spring 1987), 11-32.

Bruner, Jerome 1991.The Narrative Construction of Reality. Critical Inquiry 18 (Autumn 1991), 1-21.

Burr, Vivien 1995. An Introduction to Social Constructionism. Routledge: London.

Czarniawska, Barbara 1997. Narrating the Organization. Dramas of Institutional Identity. The University of Chicago Press: Chicago.

Czarniawska, Barbara 1998. A Narrative Approach to Organization Studies. Qualitative Research Methods Series 43. A Sage University Paper. Sage Publications: Thousand Oaks.

Gergen, Kenneth J. 1999. An Invitation to Social Construction. Sage Publications: London.

Houni, Pia 2000. Näyttelijäidentiteetti. Tulkintoja omaelämäkerronnallisista puhenäkökulmista. Acta Scenica 5. Teatterikorkeakoulu. Yliopistopaino: Helsinki.

Huhtanen, Kaija 2004. Pianistista soitonopettajaksi. Tarinat naisten kokemusten merkityksellistäjinä. Studia Musica 22. Sibelius-Akatemia. Hakapaino: Helsinki.

Hyvärinen, Matti 2004. Narratologia ja kerronnallinen käänne. Kirjallisuudentutkimuksen Aikakauslehti Avain, 1.

Hyvärinen, Matti 2004. Eletty ja kerrottu kertomus. Sosiologia 4, 297-309.

Hänninen, Vilma 2000. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Acta Universitatis Tamperensis 696. Tampereen yliopistopaino: Tampere.

Labov, W 1972. Language in the Inner City. Studies in the Black English Vernacular. Universty of Pennsylvania Press: Philadelphia.

Lehtonen, Mikko 1996. Merkitysten maailma. Kulttuurisen tekstintutkimuksen lähtökohtia. Vastapaino: Tampere.

Lieblich, Amia; Tuval-Maschiach, Rivka; Zilber, Tamar 1998. Narrative Research. Reading, Analysis and Interpretation. Applied Social Research Methods Series Volume 47. Sage Publications: Thousand Oaks.

Löytönen, Teija 2004. Keskusteluja tanssi-instituutioiden arjesta. Acta Scenica 16. Teatterikorkeakoulu. Yliopistopaino: Helsinki.

Riessman, Catherine K. 1993. Narrative Analysis. Qualitative Research Methods Volume 30. Sage Publications: Newbury Park.

Saarenheimo, Marja 2001. Narratiivinen tutkimus ja kertomisen käytännöt asiakastyössä. Julkaisussa Korhonen, Merja ja Puustinen Birgitta. (toim.) Elämä tarinoina. Life and Counselling in Context –seminaarin julkaisu. Joensuun yliopisto.

Saarenheimo, Marja 1997. Jos etsit kadonnutta aikaa. Vanhuus ja oman elämän muisteleminen. Vastapaino: Tampere.

Ylijoki, Oili-Helena 1998. Akateemiset heimokulttuurit ja noviisien sosialisaatio. Vastapaino: Tampere.

Linkkejä

Matti Hyvärisen artikkeleita sekä linkkejä kansainvälisiin narratiivisen tutkimuksen verkostoihin
http://www.hyvarinen.info